Anne-Maija Aallon "Korento" 14-vuotiaan kirja-arvostelu

 Korento 

Tämä on ensimmäinen kirjoittamani kirja-arvostelu, mutta ihan puhtaasti ensivaikutelman nimissä aion julkaista sen toisena. Mielipiteeni tätä kirjaa koskien tuntuivat aluksi hämäriltä. Lukijakavereiden kanssa keskusteltuani ja ihan nettiin julkaistuja arvosteluja selaillessani olen saanut selvitettyä ajatuksiani tarpeeksi lähteäkseni kirjoittamaan. Eikun siis asiaan.

 

 

 Mitä sinun tulisi tietää ennen lukemista 

Korento on tarina Satomista ja Maista, kahdesta nuoresta naisesta jotka elävät saarella, jota ennen ilmastonmuutoksen aiheuttamaa vedennousua kutsuttiin Japaniksi. He ovat puolikansalaisia, jotka pakotetaan elämään internointikylissä ja palvelemaan kokokansalaisia. 

   Satomin maailma kääntyy päälaelleen kun Mai viedään kaupunkiin komentaja Rafikovan Nymfiksi, palvelijattareksi.  

   Korento ei ole ainoastaan tarina Satomista, vaan myös maailmasta ja maasta jossa Satomi elää, samoin kuin siitä maailmasta jossa Satomin isä eli nuorempana. Kirjan juoni on hidas ja rauhallinen, se kertoo tästä epäoikeudenmukaisesta maasta kaiken. Ole valmiina syventymään ja totisesti uppoutumaan kirjan melankoliseen tunnelmaan.

 -Ei herkimmille! Sisältää paljon kuvailuja väkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

 -Lukeminen vie reilusti aikaa, osittain syynä kirjan pituus, suurimmaksi osaksi syynä se, että juoni ei huomiota itselleen vaadi. Ei nille jotka tykkäävät välittömästi koukuttua kirjaan.

-Jos pidit Emmi Itäranna Teemestarin kirjasta tulet pitämään Korennosta. Samoin jos pidät Korennosta, kannattaa seuraavaksi lukea Teemestarin kirja. Nämä kaksi mielletään usein aika samankaltaisiksi.

-Ei ole mikään tyypillinen dystopia: Jos odotat ilotulituksia, henkeäsalpaavia takaa-ajoja ja raivokkaana roihuvia kapinan liekkejä, joudut pettymään.  

-Tästä eteenpäin ei kannata lukea jos ei halua tietää, mitä kirjan lopussa tapahtuu. Nyt nimittäin alkaa se osio josta saa enemmän irti ne jotka ovat jo lukeneet kyseisen kirjan. 

 

 Juonipaljastuksia!  

 Lukukokemus ja juoni  

   Kuten jo mainitsin spoler free -osiossa, lukukokemuksena Korento oli (varsinkin nuorempana lukijana) paikoitellen tylsä. Hidas kerronta ja laahaava draaman kaari olivat ristiriidassa sen käsityksen kanssa, joka minulla oli dystopia -kirjoista. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö näitä kahta voisi yhdistää, ja Korento onkin tehnyt juuri näin.

   Korennolla on erikoinen kerronnan tyyli, jollaista en ole varsinaisesti nähnyt ennen. En puhu nyt kauniista, tuskallisen yksityiskohtaisesta kielestä, vaan lukuisista takaumista, joita kirja tuntuu tiputtelevan aluksi joka väliin, mutta loppuakin kohden aina silloin tällöin. Takaumat tai flasbackit ovat siis tekstinpätkiä jotka kertovat tarinan näkökulmasta menneistä tapahtumista. Tässä kirjassa takaumat avaavat Satomin isän menneisyyttä samoin kuin Satomin ja Main varhaista lapsuutta, mutta en voi muuta kuin miettiä, onko osan tarkoituksena vain antaa ylimääräinen oppitunti tämän kuvitteellisen maailman ja sen asukkaiden historiasta. 

   Mieleen tulle asioita kuten: "Eikö näitä selityksiä voinut jäättää pois?" ja "Eikö näitä asioita voinut selittää lyhyemmin ja vielä kaiken päälle nykyhetkessä?" 

   Asiaa miettiessä ymmärtää, että tarinat Satomia edeltäneestä sukupolvesta antavat lisäpainoa Satomin ja muden internointikylän asukkaisen ymmärrykselle siitä, miten mikään ei lopulta muuttunut kylien pystytyksen myötä. 

   Kirjan juoni ei kiihtynyt ennen kuin vasta ihan lopussa. Asioita tapahtui Satomille, Satomi pohti asioita syvällisesti, Satomi meni kotiin. Tätä toistui koko kirjan ajan, kunnes lopulta, aivan viimeisessä pisteessä, Satomi löytää rohkeuden hyökätä päin alistajiaan. Sitten kirja on ohi. Olin lukenut kirjaa jo niin pitkään, että olin valmis heittämään kirjan seinään jos yksikään viaton ihminen ei kirjan loppuun menessä pakenisi siltä saarelta. Kun Satomi kaiken kokemansa jälkeen päätti auttaa Main laivalle ja uhrata itsensä, se olikin paljon mielenkiintoisempi lopetus. 

   Satomi ei ole puolikansalaisten sankari. Hän oli koko elämänsä ajan enemmän kuin valmiina jättämään koko tuhoon tuomitun kansan taaksensa ja purjehtimaan auringonlaskuun Main kanssa. 

   Kun hän toinen jalka haudassa, puolikuoliaaksi nälkiintyneenä viimeisillä voimillaan heittää poltopullon kokokansalaisten viljavarastoon, hänen ei ole vieläkään muutunut niin paljon. Hän on jättänyt taakseen tietyn verran pelkoa, mutta hänen motivaationsa on se yksi ja sama aina alusta asti. Mai. Lähes kaikki mitä Satomi tekee koko kirjan alusta loppuun saakka on tehty yhden ainoan ihmisen puolesta. 

   Tarinan päätös on juuri se jota me kaikki toivoimme alusta lähtien kamalimmalla mahdollisella tavalla. Satomi ja Mai saavat puutarhan mantereella, mutta on kulunut neljä pitkää vuotta ja Satomi on pyyhitty muistoistaan. Valtio on sortunut, mutta me emme tiedä miten tai milloin, eikä Satomikaan käytännöllisesti katsoen päässyt näkemään sitä. Olisipa meille kerrottu edes jotain siitä, kuka tai mikä lopulta pelasti puolikansalaiset. Oma ajatukseni on, että Mai heti mantereelle kerettyään nosti mellakan ja murtautui lähimpään uutistoimistoon.  

 Maailma ja henkilöhahmot  

Satomi ei ehkä ole puoliksikaan se päähenkilö kuin Mai, mutta vietettyäni kokonaisen kirjan hänen päänsä sisällä, olen tykästynyt häneen. Satomi on mestari selittämään kaikki elämänsä pahat asiat hyvin päin ja tuntuu jatkavan tätä tapaa vielä sittenkin, kun hän on itse tajunnut sitä tekevänsä. Kaikki kauheudet hän on valmis jättämään huomiotta kunnes lopulta kamelin selkä katkeaa. Tämä taito sai minut paikoin epätoivon partaalle.  

   Joka vastoinkäymisen kohdalla odotan Satomin ratkeavan ja kutsuvan korentomaalauksen alle koolle vastarintaliikkeen, joka sitten juonisi kokokansalaisten päänmenoksi. Joku voisi väittää, että tämän ei ole tarkoituskaan olla sentyylinen kirja. Siihen minä vatsaan, että kyllähän edellämainittu tapahtuukin, se vain tapahtuu aivan liian myöhään minun makuuni. 

   Maailma on niin tarkasti kuvailtu ja realistinen että se voisi ihan hyvin olla oikea, mahdollinen, olemassa. Uskoisin tämän olevan osa kirjan viestiä. Ja on hyvä ymmärtää, että tällainen maailma on jo olemassa. Useassakin paikassa. Tulevaisuudessa, nykyhetkessä, menneisyydessä. Kaikkialla tulee olemaan, on tällä hetkellä ja on ollut ihmisiä yhtä epäreiluissa asemissa. 

 Lempihahmo 

Lempihahmoni oli ehdottomasti Mai, mutta pidin tosi paljon myös Eisukesta. Satomin isä ei oikein kiinnostanut minua hahmona.

   Mai ansaitsee kaiken hyvän tässä maailmassa, hän on sellainen tähtisädetikku keppien keskellä. 

 Paras kohtaus 

Ehdottomasti koskettavimpia kohatuksia oli se ilmeinen, eli Satomin ja rva. Rafikovan poikaystävän polttopulloseikkailu, mutta melkein vahvempana visuaalisesti on jäänyt mieleen Satomin ja vartijan kosketus aidan läpi. Toinen ihminen etuoikeutettu, toinen nälkiintymäisillään. Molempien kuuluisi inhota toisiaan. Sitten he koskettavat toisiaan piikkiaidan läpi. Se oli yksi hienoimmista kohdista kirjassa. 

   Muita mieleen jääneitä ovat Main kuvaus nymfinä elämisestä joka meni erityisen ihon alle ja kahden ruumiin löytyminen rannalta.

 Tiivistelmä  

Kaunis, hidas, rauhallinen, tylsä, koskettava, pitkä, raskas, sydämmellinen, odottamaton, kokonaisvaltainen, syvällinen, vahva ja vielä kerran koskettava.