14-vuotiaan arvostelu Nälkäpeli-trilogian jatko-osasta

  Balladi laululinnuista ja käärmeistä 

Aloitetaan spoiler-free osiolla: Jos olet Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian suuri fani, on tämä kirja ehdottomasti lukulistallasi. Mutta jos odotat tarinalta sitä samaa entistä kuin muilta Nälkäpeli-romaaneilta, tulet pettymään. Balladi laululinnuista ja käärmeistä ei ole hirvittävän paljon huonompi kuin edelliset kirjat, mutta takuulla erilainen.

 Mitä sinun tulisi tietää ennen lukemista 

   Kirja kertoo 18-vuotiaasta Coriolanus Snowsta, jonka nimi on varmasti tuttu sarjan aikaisemmista kirjoista. Hän on nimittäin nuori presidentti Snow! Kirja sijoittuu täsmälleen kymmenennen Nälkäpelin aikoihin, ja on yllättävää nähdä, ettei raaka perinne ollut aina se sama valtava kansantapahtuma jollaisena se meille alunperin esiteltiin. Paisti jos tämä on ensimmäinen esittelysi Nälkäpeli -kirjoille. On nimittäin täysin mahdollista lukea tämä kirja ennen kolmea muuta, aiemmin ilmestynyttä osaa. (Jos olen oikein käsittänyt)

   Kirja tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman: Aiemmin pahiksena tuntemamme Coriolanus on ennen niin mahtavan Snown suvun viimeinen toivo. Hän taistelee päivästä toiseen köyhyydessä yrittäen pitää yllä vaurauden kulissia. Jos hänen ohjaamansa tribuutti voittaisi Nälkäpelin, saattaisi se parantaa hänen asemaansa huimasti.

   Ikävä kyllä Coriolanuksen tribuutti on tyttö vyöhykkeeltä 12, lähtökohtaisesti kisan altavastaaja. Nämä kaksi nuorta ovat nyt tiukasti toistensa varassa. Tuttu toiminta Areenalta vaihtuu Capitolin seurapiireissä pyörivän Coriolanuksen päänsisäisiin ristiriitoihin, kun hän ymmärtää olevansa rakastunut tribuuttiinsa. 

Juonipaljastuksia!

 Lukukokemus ja juoni 

Hämmästyin kun juoni ei mennytkään niin kuin kuvittelin. Alku oli selkeä ja tapahtumat etenivät mukavasi. Olin kiinnostunut maailmasta, tapahtumista ja hahmoista. Coriolanuksen ja Lucy Greyn romanssi oli realistinen ja mukaansatempaava, varsinkin kun sitä ei edes yritetty markkinoida minään rajoja rikkovana ja rakkautena. Sen romanssin mahalasku ei tullut kellekkään yllätyksenä, minun on pakko myöntää, että se toimi yllättävän hyvin yllättävän pitkään. Vielä kirjan takakantta lukiessa tämä juoni jännitti minua, mutta lopulta toimi tosi hyvin.

   Mikäs minut eniten yllätti? Olin tottunut tiukasti Nälkäpelin tapahtumien ympärille keskittyvään juoneen. Nälkäpelin jälkeen Coriolanuksen matka elämässä on kuitenkin saavuttanut kriittisen pisteen, eikä mitään kaiken selvittävää maaliviivaa. Mitä hänelle seuraavaksi tapahtuu? Hän lähtee kesän ajaksi rauhanvartijan pestiin, tosin muutoksen tullessa hän itse vielä luulee lähtevänsä sinne loppu iäkseen. Mielestäni tämä pyyhkii pois paljon kirjan aiemmista tapahtumista. Mitä tekee Coriolanus kun häneltä otetaan pois hänen maineensa, pakko voittaa Nälkäpeli, pakko holehtia tulevaisuudestaan ja kaikki hienot seurapiiritapahtumat ja illalliset? 

   Vastauksena kysymykseen Coriolanukselle muodostuu vyöhyke kahdellatoista täysin uusi elämä ja motivaatiot. Pidin ystävyyssuhteista, joita hän muodosti muiden rauhanvartioiden kanssa. Ne olivat vilpittömämpiä ja ilahduttavampia kuin suurin osa ystävyssuhteista, jotka hän oli saavuttanut Capitolissa. Oli tietenkin myös mielenkiintoista  nähdä, millaista rauhanvartijan arki on, tai ainakin millaista se oli Coriolanksen aikaan. Kirjaa lukiessa tuomitsin tämän osan kirjasta aika ankarasti muunmuassa turhana, juonikaarta sotkevana ja hämmentävänä. Tarkemmin ajatellen en osaa sanoa yhtä varmasti, mitä mieltä siitä olen. Silmään pisti joka tapauksessa.

   Vaikka muutto vyöhyke kahdelletoista vei kirjan hiukan kummalliseen suuntaan, se tarjosi vilkaisun Lucy Greyn elämään ja perheeseen. Hahmo olikin ollut hivenen mysteerinen kirjan alkupuolella. Lucy Grey tuntui siis enemmän ihmiseltä ja vähemmän maagiselta roolihahmolta, joka lauloi ja leikki käärmeiden kanssa kuin ei mitään. 

   Kirjan lopuksi Coriolanus palaa takaisin Capitoliin muuttuneena miehenä. Muuttuneena oikeastaan huonompaan suuntaan. Näemme uudestaan tuttuja hahmoja kirjan alkupuolelta mikä oli ihan mukavaa, mutta vähän outoa, ajatellen että hylkäsimme heidät jo kerran aivan sataprosenttisesti. Lukija voi kuitenkin nähdä, miten Coriolanus on matkalla muuttuakseen meidän kaikkien vihaamaksi presidentti Snowksi. 

   Ihan tässä storytelin kirja-arvioita selaillessa melkein jokainen koki lopetuksen keskeneräisenä tai pikaisena, enkä voi muuta kuin allekirjoittaa tämän. Oho, tässä on yksi hauska: "Tuntuu väärältä että ymmärään tarinan päähenkilöä." Toden totta, tuntui nurinkuriselta pitää sormia ristissä alkuperäisen trilogian epämiellyttävimmän hahmon puolesta!

   Tiivistettynä: 

-Hauska näkökulma 

-OK hahmot (olivat kuitenkin niin nuoria että typerämmätkin päätökset voi käsittää) 

-Hivenen horjuva kokonaisuus ja hämmentävä loppuosa 

-Pitkä, mutta sisältää ihan tukevia juonenkäänteitä 

-Kiinnostava maailma ja vielä oikeastaan kaikista kiinnostavin niille, jotka tuntevat Panemin tulevaisuuden alkuperäisestä trilogiasta

-Yllättävän ajatuksia herättäviä teemoja 

-Ihan luettava setti Nälkäpeli-faneille.